Syksy saapuu...myös Kantokylälle


Hienoa aurinkoista ja suorastaan helteistä kesää on saatu viettää koko Suomessa. Kun muistelee joitakin takavuosien sateisia ja kylmiä kesiä, niin tuntuu kuin Suomesta olisi tullut kesämaa. No tällaisia tilastoharvinaisuuksia ei varmasti joka vuodelle satu, että pidetään vaan ne villapuserot ja toppahaalarit käden ulottuvilla.
Syksy alkaa väistämättä hiipiä myös Kantokylälle. Pääskyset ja muut kesälinnut ovat jo häipyneet lämpimämmille seuduille, puista alkavat lehdet tippua ja illat pimenevät.
Kasvukausi on lopuillaan ja satoa on korjattu vaihtelevassa säässä. Elokuussa alkoi lounaisvirtaukset syöttää matalapaineita atlannilta kohti skandinaviaa ja sama "matalapaineputki" näyttää jatkuvan vielä syyskuussakin.

Kantokylälläkin on puimurit pörisseet pelloilla aina kun vähänkään on ollut poutaa. Sateet aiheuttavat laatutappioita viljoissa ja ohrat ovatkin jääneet normaalia kevyimmiksi. Rypsit on vielä puimatta, joten niistä ei satotilannetta vielä tiedä. Jatkuvat sateet ovat myös pehmentäneet pellot paikoin kulkukelvottomiksi. Lämpimän kesän hyvä puoli on, että hallaa ei sanottavammin ole esiintynyt edes hallanaralla Kantokylällä.

Metsissä puolukat alkavat olla parhaimmillaan poimittavaksi ja myös ystävämme hirvikärpäset ovat ilmestyneet poimijoiden ja hirvien riesaksi metsiin. Runsaasta kosteudesta johtuen myös sienisadosta odotetaan runsasta. Yksi varma syksyn merkki koulujen alkamisen ohella on myös kansalaisopiston opintopiirien alkaminen, Kantokylälläkin alkaa naisten kuntojumppa tällä viikolla.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa, hyvää alkavaa syksyä kaikille ja kerätäämpä marjat ja sienet talteen talven vitamiinivarannoksi.



Kauran puintia ylikosken pellolla








Kommentit

  1. Isoksi on kasvanut Saarenperän puimuri 2000-luvulla,serkkupojan pellolla.

    Terveisin yksi serkku

    VastaaPoista

Lähetä kommentti